Pelastuskoiralajit
Pelastuskoiralajit
Vantaan Palveluskoirayhdistyksessä on mahdollista treenata monipuolisesti pelastuskoiralta vaadittavia taitoja. Suomessa pelastuskoiralajeissa voi myös kilpailla sekä kansallisissa kokeissa, että kansainvälisissä SAR-kokeissa. Molempiin näihin löytyy VPY:ssä vahva osaaminen ja tarvittava välineistö. Tällä hetkellä Vantaan palveluskoirayhdistyksellä ei ole omaa hälytysryhmää eli, jos tositoimet kiinnostavat, löydät näistä linkeistä alueella toimivia hälytysryhmiä:
Rauniot
Rauniokoira oppii etsimään raunioihin hautautuneita ihmisiä ilmavainuisesti ja ilmaisemaan heidät sitten ohjaajalleen. Rauniohaku vaatii koiralta ja ohjaajalta pitkäjänteistä harjoittelua. Hyvä rauniokoira on hyvässä fyysisessä kunnossa ja hermoiltaan kestävä. Se on myös rohkea, utelias ja sosiaalinen. Ohjaajalta taas vaaditaan sosiaalisen luonteen lisäksi fyysisen epämukavuuden sietoa. Harjoitukset kestävät usein kolme tuntia ja kastuminen sekä likaantuminen ovat taattuja.
Koirien rauniokoulutus tähtää ensisijaisesti pelastuskoirien tuottamiseen pelastuslaitoksen palvelukseen. Raunioetsintä on Suomessa eriytetty varsinaisesta, poliisiviranomaisen alaisesta pelastuskoiratoiminnasta.
Harjoitusalueena toimii Korson rauniorata. Haku raunioryhmiin alkaa aina keväisin. Paikat jaetaan ensisijaisesti aina edellisvuoden ahkerille treenaajille. Tarkempia tietoja ja mahdollisuutta päästä kokeilemaan lajia voit kysellä osoitteesta vpy.peko(at)gmail.com.
Tottelevaisuus-ketteryys
Olennainen osa pelastuskoiraharjoittelua on tottelevaisuus. Tottelevaisuuskoulutuksen
myötä rakennetaan koiran ohjattavuutta sekä yhteistyösuhdetta koiran ja ohjaajan välillä. Kansainvälisissä pelastuskoirakokeissa tottelevaisuus muodostaa puolet suorituksesta eikä maastoon ole asiaa koirakolla, jonka osaaminen ja hallittavuus eivät ole edes
tyydyttävällä tasolla.
VPY:ssä harjoittelemme Vantaan Vallinojalla sijaitsevalla kentällämme. Yhdessä tekeminen on mukavaa ja silloin saa paljon vinkkejä ja neuvoja kokeneemmilta. Yhteisharjoituksilla saadaan rakennettua koirakon toimintaan myös häiriöiden kestoa. Yhdistyksessä järjestetään myös kurssiluonteisesti tottelevaisuuskoulutusta ammattikouluttajien ohjauksessa.
Mukaan ovat tervetulleita kaikki VPY:n harrastajat. Lisätietoja voi kysellä osoitteesta vpy.peko(at)gmail.com.
Henkilöhaku
VPY:llä on Pekoryhmä, joka toimii pääasiassa Vantaan ja Tuusulan alueella. Pyrimme järjestämään omatoimitreenejä kerran viikossa. Ryhmässä harjoitellaan pääsääntöisesti pelastusetsintöjä, mutta myös pk- tyyppistä hakua on mahdollisuus harjoitella. Jos haluat päästä tutustumaan lajiin ja ryhmiin se onnistuu ottamalla yhteyttä vpy.peko(at)gmail.com. Ryhmään otetaan tällä hetkellä tutustujia.
Pelastusjälki
Pelastuskoiran tulee osata myös jäljestää kadonneita ihmisiä. Jälkeen kuuluu paitsi ihmisen kulkeman reitin seuraaminen, niin myös pudonneiden esineiden ilmaiseminen. Jälkikoiralta vaaditaan tarkkaavaisuutta ja keskittymistä. VPY järjestää satunnaisesti jälkikoulutusta ja yhdistyksen maastot ovat käytettävissä omatoimitreenaamiseen.
Jos haluat lisätietoa, ota yhteyttä osoitteeseen vpy.peko(at)gmail.com.





